Aloitetaan tällaisella suhteellisen kevyellä kysymyksellä. Oletko siellä jo vai matkalla. Tai oletko asiaa edes miettinyt?
Unen vaikutuksista meihin ihmisiin tiedetään jo aika paljon, etenkin huonon unen.
Sydän- ja verisuonisairastavuus, tyypin 2 diabetes, ylipaino, muistisairaudet ym. vaanivat huonosti nukkuvaa ihmistä.
Mutta kyllä ihan ensimmäinen asia mihin puutteellinen uni vaikuttaa, on aivotoimintamme. Aivosumu, keskittymisvaikeudet, muistamattomuus.
Ärtyneisyys. Uni iskee suoraan käyttäytymiseemme.
Uni on aivotoiminnan perusta. Näin aivotutkija Minna Huotilainen tiivistää haastattelussaan aivoterveyden edistämisen priorisoinnissa.
Allekirjoitan tuon täysin. Hyvä uni on aivotoimintamme mahdollistaja. Unen aikana energiavarastot täydentyvät ja aivot puhdistautuvat.
Hektisyys, jatkuva tavoitettavuus, keskeytykset, multitaskaaminen, muutosnopeus – ovat kaikki termiä, miten ihmiset kuvailevat elämäänsä tänä päivänä. Niin töissä kuin vapaa-ajalla.
(Työ)elämämme on kokenut järisyttävän murroksen. Kognitiivinen toiminta lisääntynyt hurjasti. Käytämme aivojamme enemmän kuin koskaan ennen.
Jatkuva & yhä nopeutuva informaatiotulva aivoihimme kuormittaa meitä enemmän kuin koskaan ennen.
Työelämän megatrendi on resilienssi. Jokainen kynnelle kykenevä luennoitsija miettii päänsä puhki tällä hetkellä, mitä ja miten voisi puheenvuorossaan tuoda esille resilenssiä. Siitä nimittäin yritykset haluavat kuulla.
Minun ei tarvitse miettiä. Ilman virkistävää unta ei ole resilienssiä. Väsynyt ihminen ei sopeudu mihinkään.
Toisaalta oman työni kautta olen saanut huomata, että töissä väsynyt ihminen ei ole sen virkeämpi vapaa-ajallakaan.
Kääntäen, hyvinvoiva ja energinen ihminen on sitä niin töissä kuin töiden ulkopuolella.
Huolehtimalla unestamme, annamme itsellemme mahdollisuuden. Olla juuri sellaisia kuin haluaisimme olla.