Hei, mä tarvitsen unta 5 tuntia ja teen muun ajan töitä.

Yritysmaailman kovimmat jätkät ja mimmit 20 vuotta sitten – Universumin kovin jätkä Arnold Schwarzenegger taas tuumasi kysyttäessä, että eihän tuolla työmäärällä ennätä nukkumaan – ”Sleep Faster”

Aikamoinen aikamatka ollut mulla unen parissa viimeiset 20 vuotta. Tuosta lähdettiin liikkeelle, kun aloitin. Ja voin kertoa, että yhtään luentokeikkaa ei muuten tuolloin kyselty.

Ja minun tieteellisiä unitutkimuksiani ihmeteltiin. Miksi unta tarvii tutkia? Pää tyynyyn ja silmät kiinni. Ei se mitään tutkimista tarvitse.

Eilen.

Kaikki kolme asiantuntijaa nostavat yhden ihmisen mielenterveyteen vaikuttavan perustarpeen ylitse muiden.

Se on uni.

Kuitenkin kyselyjen perusteella tiedetään, että koululaisista yli puolet nukkuu alle kahdeksan tuntia. Ja 20% nuorista herää joka yö kesken unien tai kokee nukahtamisenvaikeutta.

Unenpuute on alan ammattilaisen, nuorisolääketieteen dosentin Silja Kosolan mukaan yksi syy siihen, miksi nuorten keskuudessa on niin paljon pahaa oloa.

Hän myös huomauttaa, että unta tarvitaan mielenterveyden lisäksi esimerkiksi keskittymiseen, oppimiseen ja hyvään fyysiseen suorituskykyyn. Moni kuitenkin varastaa aikaa juuri unesta, vaikka sen pitäisi olla mennä kaikkien kiireiden edelle.

”Uni on nostettava siihen arvoon, joka sille kuuluu.”

Tämä on suora lainaus Helsingin Sanomien artikkelista ”Hyvä Mieli”

Että silleen …

Uni on hyvinvointimme ja aivotoimintamme perusta. Uni on puhdasta fysiologiaa. Sillä on meille elintärkeitä tehtäviä. Ja nämä tehtävät korostuvat räjähdysmäisesti tapahtuvassa kognitiivisesti kuormittavassa muutoksessa ihmisten elämässä.

Uni määrittelee meissä kaiken. Millaisia olemme, miten käyttäydymme ja mitä meidän elimistössämme tapahtuu.

Nukkuminen on taito. Jokainen meistä pystyy kehittämään ja vahvistamaan omaan nukkumistaan. Ja siten sitä, mikä on itselle elämässä tärkeää.

Ja jos ei tule palkintoa – älä luovuta – siihen voi tarvita apua joko valmennuksen tai unihäiriöiden hoidon muodossa. Tutkitusti helpommin ja tehokkaammin.

LepoSleepguide

Lääkärikeskus Aava – Uni Aava