Unettomuus on pahimmillaan invalidisoiva sairaus, mutta myös normaalia osaa ihmisen elämää.
”Ihan kuin olisin painuksissa pinnan alla. Kuolemakin yleensä tulee aamuyöllä. Kun en nuku, niin en voi selvitä millään seuraavasta päivästä” – näin ihmiset kuvailevat kokemustaan unettomuudesta YLEn uudessa kuukauden dokumentissa – Unettomat –
Itse olen hoitanut matkan varrella yli 15.000 unihäiriöistä kärsivää potilasta, joista valtaosa nimenomaan unettomuutta.
Minulla on hieno työ. Näen upeita tarinoita. Kun huonosti nukkuva, uupunut ihminen herää kirjaimellisesti uudelleen henkiin. Ihon värikin muuttuu.
Niin traagisia ja dramaattisia kun ihmisten kokemukset huonoon nukkumiseen liittyen ovatkin, niin aina tilanne jossain vaiheessa ja jollain tavalla muuttuu.
Eli ei saa taas ymmärtää väärin. Suhtaudun kunnioittavasti ja vakavuudella ihmisen kokemukseen omasta huonosta unestaan. Se on työtäni. Mutta nimenomaan yli 15.000 potilaan kokemuksella haluan nähdä ja myös näen paljon suurempaa. Mahdollisuuden muutokseen.
Huonokin uni ja hankalatkin unihäiriöt ovat nimittäin korjattavissa. Kuinka paljon ja missä ajassa, sen aika näyttää. Mutta sen sijaan, että uiskentelemme syvyyksissä ja vaalimme negatiivisuutta, tulisi nähdä uneen liittyvä positiivisuus.
Uni-valve on ihmisen monimutkaisin ja siten, herkin järjestelmä. On luonnollista, että ajoittain se saattaa yskähdellä ja reagoida muutoksiin, oli taustalla mukavia tai vähemmän mukavia asioita.
Täydellinen nukkuminen. Ei sellaista ole, edes unitohtorilla. Olen myös ihminen ja uneni tarve vaihtelee joka yö. Ymmärrän tämän. Ja ainoa asia mihin keskityn huonoina öinä, on pitää pääni kylmänä ja otan kirjan käteeni.
Jossain vaiheessa nukahdan tai sitten en. Asialle en voi tehdä itse mitään. Unta ei voi suorittaa.
Aivot nimittäin hallitsevat nukkumistamme. En minä. Aivojen polttoaine on univaje eli aivot tarvitsevat ajoittain huonoa unta. Tuolloin ne nimittäin aktivoituvat ja lähtevät paikkaamaan.
Nukahdamme nopeammin. Aivot menevät nopeammin syvään- ja REM-uneen. Ja haalivat syvää unta. Näin aivomme toimivat. Jos annamme niiden toimia.
Se. että venytetään heräämistä huonon yön jälkeen. Tai nukutaan parin tunnin päikkärit. Tai ahdistutaan huonosta nukkumisesta. Ne ovat varma keino pilata aivojemme kompensaatio.
Haluankin välittää eteenpäin unen positiivisuutta, ja muutoksen mahdollisuutta. Jos vain sen sellaisena haluamme nähdä. Nukkuminen on maailman upein asia, se mahdollistaa meille ainutlaatuisia asioita.
Ohessa haastattelumme YLEssä professori Tiina Paunion ja toimittaja Riika Rahin kanssa. Ota mukava asento ja kuuntele. Varoitus, kestää 48 min : ) https://areena.yle.fi/podcastit/1-66534025