
Sleep Academy
Sleep Academy – asiantuntijasi parempaa uneen. Mieti sitä aamua, kun heräät virkeänä. Kukapa ei haluaisi nukkua paremmin. Parasta asiantuntijuutta ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvia verkkovalmennuksia

Sleep Academy – asiantuntijasi parempaa uneen. Mieti sitä aamua, kun heräät virkeänä. Kukapa ei haluaisi nukkua paremmin. Parasta asiantuntijuutta ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvia verkkovalmennuksia

Tiedätkö, mistä ihmisen palautuminen syntyy? Tiedätkö, kuinka paljon onnistuneesta palautumisesta tapahtuu ihmisen nukkuessa? Yli 90% … olematta matemaatikko, helpoin tapa parantaa palautumisesta on iskeä kiinni

Tullaan nyt ulos kaapista. Olen ollut asiaa kommentoimatta, mutta eipä ole enää tarvetta. Totta se on. Laitahan 6. elokuuta kalenteriisi. Minulta on tällöin tulossa ulos

Aloitetaan tällaisella suhteellisen kevyellä kysymyksellä. Oletko siellä jo vai matkalla. Tai oletko asiaa edes miettinyt? Unen vaikutuksista meihin ihmisiin tiedetään jo aika paljon, etenkin huonon

Silmiini osui eilinen psykoterapeutti Emilia Kujalan haastattelu Helsingin Sanomissa. On elämänrikkautta, että olemme kaikki erilaisia, tapamme toimia ja ajatella vaihtelevat suunnattomasti. En juurikaan ole kiinnostunut

Aihe, joka koskettaa yhä useampaa meistä. Globaalisti. Vuorotyö- ja epäsäännöllinen työ, ja siihen liittyvät unen ja palautumisen haasteet. Todellakin meistä ihmisistä vähintään 20-25% tekee jo

Mitäs jos avattaisiin ovi kunnolla, sen sijaan, että tirkistellään avaimenreiästä. Kaikella kunnioitukselle, arvoisat terveydenhuollon vaikuttajat ja päättäjät. Sekä median edustajat. Olen itse entinen ammattiurheilija, ja

Yritysmaailman kovimmat jätkät ja mimmit 20 vuotta sitten – Universumin kovin jätkä Arnold Schwarzenegger taas tuumasi kysyttäessä, että eihän tuolla työmäärällä ennätä nukkumaan – ”Sleep

Viime aikoina on paljon keskusteltu luonnollisesta unirytmistä. Tietoisuuden lisäämisestä kaikki hyvä alkaa eli tässäpä sitä tulee … Totuus on, että vain 30-40% määräytyy geeniemme perusteella

Unettomuus on pahimmillaan invalidisoiva sairaus, mutta myös normaalia osaa ihmisen elämää. ”Ihan kuin olisin painuksissa pinnan alla. Kuolemakin yleensä tulee aamuyöllä. Kun en nuku, niin

Yhä useampi meistä epäilee huonon keskittymisen, ajatuksen takkuamisen syyksi adhd:ta. Asiantuntijoiden vastaanotot täyttyvät neuropsykologisista testeistä. Apteekkien hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Adhd lääkkeitä määrätään enemmän kuin koskaan

Kesää vielä hetki jäljellä ja eiköhän jatketa hyvällä fiiliksellä myös arjen koittaessa. Heitetään ärtymys ja aivosumu nurkkaan. Ja pidetään ne siellä. Meille kaikille jokapäiväisellä jutulla.